|
|
Tulvii Pohjanmaa…
|
|
MA 11.09.2006 |
Wolvot lähtee ja tulvii Pohjanmaa,
Sammuu tähdet ja tuuli
ulvahtaa,
Täyttyy joet vierineistä,
krokotiilin
kyyneleistä,
Wolvot lähtee ja tulvii Pohjanmaa.
Jep, tiedän, että yllä oleva lyyrinen haparointi ei ole paras tuotokseni, ei edes toiseksi paras, mutta jotain tämän kaltaista pyörittelin mielessäni myöhään lauantai-iltana riemukkaalla bussimatkalla Seinäjoelta Helsinkiin voitokkaan semifinaaliottelun jälkeen. Pohjimmiltaan edes Janne Tulkki ei voi olla tyytyväinen alkuperäisiin lyriikoihin, joten lienee vain ja ainoastaan oikeutettua yrittää hakea jonkinlaista camp-arvoa tälle suomalaisen iskelmämusiikin synkälle virstanpylväälle, josta ei oikeasti voi sanoa pitävänsä kukaan muu kuin hyökkäyksen bussin kuski…
Tunnelma pelin ratkettua tosiaankin oli loistava. Seisoessani jäätävän pohjanmaalaisen merituulen riepoteltavana pelin jälkeen Seinäjoen makkara-areenan selostuskopin päällä mieleeni tulvivat monenmoiset muistot vuosien varrelta; oli nähty pari täysin voitotonta kautta Vaahteraliigaa, 100-0 tappio, nöyryyttävä tasonmittausottelu Demonsia vastaan muutama vuosi sitten ja vuosia yleistä sylkykuppina oloa suomalaisessa jenkkifutisskenessä. Joukkueemme ulkopuolelta tuskin kukaan uskoi voiton mahdollisuuteen lauantaina, kaikkein vähiten seinäjokelaiset katsojat, jotka suureen ääneen puhuivat ”hyvästä harjoituksesta finaalia varten” koko pelin ensimmäisen puoliskon ajan. Eivät puhu enää…
Vaahteramalja on aina tuntunut ainoastaan saavuttamattoman kaukaiselta unelmalta; viime vuonna, kun peli ensimmäisen kerran pelattiin Finnair Stadiumilla, kirjoitin Wolverines-keskustelufoorumille seuraavan tekstin:
”Sen verran voisin vielä kommentoida matsia, että tapahtumana oli ehkä maailman paras, siis jenkkifudismatsiks... ihan ku ois ollu jotku oikeet urheilukilpailut käynnissä... Yleensähän katsomossa on just se koira ja tyttöystävä ja jotain naapuriseuran kundeja vetämässä pohjia käsinkosketeltavan, rikkumattoman hiljaisuuden vallitessa ja pelaajat nilkuttaa kentälle sieltä velon kusenhajuisesta tunnelista sen isoisänaikasen savukoneen yskiessä vieressä sympaattisesti, mut ei juuri ketään/mitään muuta... Nyt oli sentään jotain yritystä tunnelman luomiseksi... Oisko Finnair Stadium iltavalaistuksessa noin niinku paikkana luonu illuusion urheilusta, vai ainoastaan bissen myyminen matsin aikana… jokatapauksessa olin positiivisesti yllättynyt tapahtumasta kokonaisuudessaan...”
Tähän postaukseeni takakentän tyyliguru; Juha ”Suti” Hautala vastasi:
”Pakko yhtyä Frankiin ( sanallisesti ). Vaikkakin kuullessani finaalin olevan Finnair-stadionilla, olin erittäin epäleväinen fiiliksen suhteen koska Velokin on ollut liian suuri niin pienelle ihmismäärälle.
Mutta yllätyksekseni tapahtuma tuntui urheilutapahtumalta.
Lähtisin jopa veikkaamaan, että porukkaa oli n. 3 kertaa enemmän kuin viime vuoden finaalissa. Lipunmyyntiin oli molempiin pisteisiin jonot ja kaikki.
Itselleni ainakin kasvoi kipinä entisestään päästä pelaamaan ensi vuonna ko. tapahtumaan. Toivottavasti muillakin Wolvoilla on samanlaisia fiiliksiä.”
Näiden tekstien kirjoituksen aikoihin Vaahteramalja tuntui todella, todella kaukaiselta unelmalta. Nyt arvo-ottelussa pelaaminen on toteutunut unelma. Mahdollisuus voittaa ne kirkkaimmat mitalit on käsinkosketeltavan lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Pitäisi osata nollata lauantainen ja jaksaa muistaa, että mitään ei ole vielä voitettu ja että edessä on vielä yhden ottelun verran tiukkaa vääntöä.
Pidetään mielessä, että vanhan totuuden mukaan ”finaalin häviäminen v*tuttaa eniten”.
Nähdään lauantaina Finskillä.
Kunnioittaen,
FrankTheTank
-kynä(ilijä)niska
|
|
|
|
